Ja sitten asiaan, 8 faktaa meistä :
1. Hilda on koira, joka se paranee aina, kun se saa pitää taukoja treeneistä. Ennen kisojakin olisi parasta vaan antaa koiran elää pellossa ja pitää hauskaa, niin sen vire säilyisi paremmin kisatilanteissa. Tätä en osaa kuitenkaan tehdä, vaan vielä kisojakin edeltävänä iltana on melkein pakko saada vähän naminaksutella koira rukkaa. Kyllähän se ruuasta innostuu, mutta kisakentällä on sitten vähän nihkeää. Mainittakoon nyt vielä että tein tänään ekaa kertaa kisojen jälkeen mitään tuon koiran kanssa ja kylläpä oli vietikästä, kun ei olla moneen viikkoon touhuttu.
2. Minulle ei koskaan pitänyt tulla toista lagottoa, varsinkaan Hildan pentua. Mutta Dino jäi, koska olen katunut, että Aakkosista ei itselle jäänyt lasta. Lisäksi Dino oli ensimmäinen kätilöimäni valkoinen tyttölagotto (minulle ei muut kelpaa) ja siihen on muutenkin ollut aina erityinen tunneside. Järkeväähän olisi kaiketi ollut myydä se, mutta en vaan usko, että koskaan olisin voinut löytää ihmistä jonka kelpuuttaisin omaksi ihmiseksi Dinolle. Ja nyt kun yhteisiä viikkoja on takana 12, en kadu hetkeäkään päätöstä jättää se itselle. Hieno ja oppivanen tyttö, vinoista hampaista huolimatta.
3. Hilda tykkää tokosta enemmän kuin agilitystä, joka on monen koiran kohdalla juurikin toisinpäin. Ja onhan se vähän outoa, että koira tykkää pilkunviilaamisesta ja tiiviistä yhteistyöstä, eikä niinkään vauhdista ja vapaammasta työskentelystä. Minua Hildan äiti&namiriippuvuus ei todellakaan haittaa, mutta lajina agility olisi itselleni mieluisampaa. Onneksi Hilda kuitenkin on kehityskelpoinen myös agipuolella ja Dino on kasvamassa äitinsä tassunjäljissä kohti agilityntäytteistä tulevaisuutta.
.. Ja niin, monet ovat sanoneet, että minun pitäisi olla onnellinen, että minulla on yhteistyökykyinen koira. No, yritetään.
4. Eilen Dino oppi vihdoin alkeellisen maahanmenon. Se oli sille jostain syystä kovin hankalaa, ainakin kun vertaan Hildan pentuaikoihin. Monet kouluttajat ovat sanoneet että maahanmeno voi olla koiralle siksi että se muistuttaa alistumista (luonnollisesti) mutta Dinolle se on vaikeaa siksi, että Dino on niin iloinen. Jo paikallaan istuminen näyttää olevan sille kovin puuduttavaa, koska on kiire namin tai lelun perään. Se on hassua, koska muuten en koe Dinon olevan kovin ylivilkas pentu.
5. Vaikka väitän, etten välitä koiranäyttelyistä, minua harmittaa, ettei Hilda ole nuorempana käynyt enempää näyttelyissä. Kun katson nyt esimerkiksi kolmen vuoden takaisia kuvia, huomaan että Hildalla olisi ollut helpostikin mahdollisuuksia saada sertejä, jos olisin vienyt sitä pieniin ryhmänäyttelyihin ja tietynlaisille tuomareille. Ja ovathan Hildan vanhemmatkin pärjänneet hyvin.Nykyisin olen jo niin laiska, etten jaksa enää alkaa sille näyttelyturkkia kasvattaa.
6. Dinolla on alapurenta. Lagoton rotumääritelmässä lukee että lievä alapurenta on sallittua, mutta en ole aivan varma mikä sen lievän raja on. Dinon purenta on tavallaan myös käänteinen saksi, eli edessä olevat alahampaat kyllä osuvat taakse jääviin ylähampaisiin. Luulisi että se on lievä, siitä lievempi olisi jo tasapurenta. Täytynee siis joskus kokeilla ja viedä Dino näyttelyyn Pohjoismaiselle tuomarille, sittenhän se selviää onko tuo nyt laillista vai ei.
7. Olen niin ylpeä Hildan terveystuloksista (A/A, 0/0, silmät ok), koska suomen lagottojen jalostustoimikunta on joissakin asioissa kanssani reilusti eri mieltä. Suomen lagottojen jalostustoimikunta vaatii, että jalostukseen käytettävällä koiralla on oltava näyttelyistä 2x EH. Vaikka niinkin tarkkaa on ulkomuodon osalta, D/D lonkkaisia koiria saa käyttää jalostukseen. Itse ottaisin ainakin mieluummin koiran, joka ei ole käynyt juuri näyttelyissä, kunhan sen terveys on kunnossa ja luonne mukava. Toki on tärkeää että lagotto näyttää lagotolta eikä esimerkiksi villakoiralta tai portugalinvesikoiralta, mutta silti minusta olisi tärkeää, että koirien terveys ja luonne laitettaisiin etusijalle jalostusasioissa. Mitä hyötyä koirasta on kaikkien maitten muotovaliona, jos se täytyy lopettaa 6 vuotiaana, koska lonkat eivät kestä vähäistä juoksemista kehässä?
8. Hildan strategiset mitat ovat tällähetkellä 44cm ja 14kg. Ja Dinon n. 35cm ja 6kg. Omani ovat niin rumia lukemia että niitä en julkaise :)
ps. Huomenna Dinon ensimmäinen rokotus.
Sitten niitä kuvia Dinosta (12vko), kuvat (c) Minä ja Henna
Ja loppuun vielä muutama kuva Hildan pennusta Tenniksestä (rek. Nadal) (c) Tuula
Oijoijoi mitä kuvia<3 Ihana vaava!
VastaaPoistaohan se joo tommonen mamman pikku paskanokka <3
VastaaPoista