Korjaustalkoot

Tänään sitä sai taas huomata julmalla tavalla sen kaiken, mitä hyvässä koirassa on menetetty ohjaajan typeryyden takia. Kun Hilda oli pentu (ja minäkin olin pentu..) en tykännyt siitä kun koira riehui sisällä ja yritti varastaa tavaroita. Kielsin siltä todella paljon esineitten kanniskelua ja jahtaamista, ja kärsivällisyydella onnistuin kuin onnistuinkin tappamaan siitä kaiken saalisvietin ja leikki-innon. Ei vain silloin käynyt mielessä että koiran kyvystä taistella lelulla voisi olla jotain hyötyä sen tulevaisuudessa.
Viimeaikoina olen sitten hiljalleen alkanut opettaa Hildaa leikkimään uudelleen leluilla. Dinon tulo taloon on omalla tavallaan auttanut asiaa, koska Hilda on melko kateellinen, kun leikin Dinon kanssa. Hiljalleen Hildakin on siis oppimassa leikkimistä ja eniten se tykkää vinkuleluista.
Järkyttävintähän tässä kaikessa on se, että silloin junnuna kun itselläni oli aikaa ja intoa treenata, tein kaiken aivan päin helvettiä. Käytin siis paljon aikaa tuon koiran kouluttamiseen, mitä huonoimmilla metodeilla. Nykyisin sitten, kun on jo vähemmän enemmän käsitystä siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, olen tullut laiskaksi ja aikaakin on vähemmän. Korjattavaa olisi.
Positiivista on kuitenkin se, että Hildan toko on nyt tauolla kisoista, eli varsinaisia tavoitteita ei ole. Kaikki se treeni, mitä tehdään, voidaan hyvillä mielin käyttää vanhojen virheiden korjailuun. Ja joo, kai minä olen sitä AVOinta luokkaa taas miettinyt. Ehkä keväällä tai sitten ei. Vielä joskus jos nouto saadaan kasaan.

Ostoslistalla on tokoon liittyen ainakin Pipa Pärssisen tokokirja ja noudon sekä tunnarin koulutusvihko. Ja niin, ehkä myös joku erilainen kapula, jos vaikka tuo tämänhetkinen on liian painava tai jotakin. Ajattelin tilata myös tunnaripalikat ja naksutella, jos ne kevyempinä olisivat alkuun helpompia. Ja oi rakkaat fanimme, piipittäkää jos me (tai minä) taas ollaan tekemässä jotain tosi tyhmää !

No sitten asiaan, tuon luovan angstisen pohjustuksen jälkeen. Tänään jaksoin Hennan seuraneitinä ja ehdottoman loistavana häiriönä vähän treenailla. Neiti Nala ja rouva Hilda eivät kyllä toisistaan enää juuri häiriinny, paitsi jos kaverilla on vinkulelu.
Hilda teki ihanan märällä asfaltilla avopaikkista koulun parkkipaikalla, häiriönä oli Nalan lisäksi autoja ja ihmisiä. Hyvin pysyi mahakarvojen kastumisesta huolimatta (joo, ite en makais minkään nakin takia märässä maassa kolmea minuuttia) ja näkösuojana oli koulun hieno piharakennus sekä auto. Hilda oli hyvä, kerran oli liikuttanut tassuaan, varmaan joku hiljainen protesti koko treeni-ideaa vastaan.
Seuruu oli onnellista myös, häntä heilui kun sai ruokaa. Perusasennot oli hyviä, en tajua miksi se ei kokeessa tee niitä yhtä reippaasti. Palkkailin aika tiheään, kun ei kerta palkattomuutta ole syytä treenata.
Jäävän seisomisen otin muistaakseni kerran ja avo-malliin, eli hiivin koiran taakse. No problem. Sitä en tosin tajua miksi se kokeessa aina tarjoaa maahanmenoa seisomisen tilalle mutta treenissä tekee oikein. Artun analyysi on se että kokeessa jännitän ja sanon käskyn vahingossa sillä äänenpainolla millä yleensä karjun maahan. Tai hidastan kävelyä vähän ennen käskyä. Tiedä sitä sitten, joku minun moka se kuitenkin on. Koira osaa.
Myös Nalaa makuutin hetkisen, kun Henna väitti että se ennakoi eikä pysy paikkiksessa. No hyvin pysyi kun vähän murisin sille heti kun kyynärpäät nousivat maasta. Hieno koira on Nala, kyllä minä vielä joskus oman parsonin laitan. Vaikka Nalan pennun jos sellaisia joskus on luvassa, siis sitten kun Hilda on jo oikeasti vanha tai päätynyt tuhkapussiin kirjahyllyäni koristamaan.
Ja pakko nyt tähän mainita että Hilda nukkuu tälläkin hetkellä meidän sängyssä, siitä huolimatta, että juuri asennettiin koiraportti ettei koirilla ole enää asiaa makuuhuoneeseen. No, oppiipahan Dino nukkumaan yksin portin takana.

Ja sitten vielä nopea kisaraportti viimeviikonlopulta; voi helvetti. Pääsenköhän koskaan yli tästä itseinhosta.
Eka rata, hyppäri, oli IHANA! Juuri Hildasopiva ja virtaakin koirassa oli, puhtaat kepit ja kaikki.
Toisiksi viimeiselle esteelle asti tehtiin nollaa (joka olisi ollut luokan ainoa sellainen!!!) kunnes sitten viimeisellä aidalla tapahtui jotakin. Käänsin Hildaa kyllä tarpeeksi, mutta en karjunut, notta 'tässä' ja sieltä koira tuli hieman siivekkeen ohi. Korjasi kyllä heti itse eikä onneksi hypännyt väärältä puolelta. Ekalta radalta siis 5 ja muutama sekunti aikaa, joka kylläkin tuli vasta viimeisen aidan korjaukselta. Sijoituksemme taisi lopulta olla 6. Kyllä muuten harmittaa edeleen, ihan oma virheeni, kun en ohjannut loppuun asti. Se olisi ollut startin ainoa nolla :s Tästä ei ole videota edes, joten ette voi nähdä meidän viittä vaille täydellistä suoritusta.

Toinen rata oli sitten edellinen rata mutta toisinpäin väännettynä, mielestäni paljon hankalampi. Nollaa tehtiin puoleen väliin asti kunnes koira jäi persjätössä selkäni taakse pahasti ja itse omalla liikkeelläni vedin sen renkaan ohi. En jäänyt korjaamaan joten siitä hylky. Loppurata meni hyvin paitsi en ohjannut kunnolla ja koira valitsi yhden väärän putken... Tässä kuitenkin video hylsyradalta, onpahan vähän materiaalia siitä miten ei pitäisi ikinä suoralla yrittää ehtiä persjättöön. Ja siitä miten Hilda ei tahdo putkeen jos voi yrittää yleisössä olevan Marjon luokse hillumaan.
Ps. Noi kepit on kuitenkin melko innokkaat jo, vaikka paljon sitä varmistelenkin vielä !