Keskiviikkona Hilda kävi oman seuran treeneissä hallilla. Tein sen kanssa pelkästään varovaisia juttuja, kun se lauantain kisoissa oli niin juminen ja tahkea. No, samaa jumisuutta ei enää ollut havaittavissa, joten pienen jumppasarjan jälkeen tein rataa 50-rimoilla ja erilaisia keppikulmia, niitä mitä kisoissa ollaan sössitty. Pidemmästä ratapätkästä en ole vielä saanut videota, mutta tässä jumppis ja pujotteluita;
Hilda sai tosiaan ottaa vauhtia putkelta, että jumppiksen melko pitkät välit sujuivat yhdellä pompulla. Muulloin otti ekaan väliin yhden ylimääräisen askeleen ja toisen välin vasta kunnolla.
Varmistelua, varmistelua ja vielä kerran varmistelua.
Ja se kisoissa sössiintynyt keppikulma, varmistelua.
Myös Dinomuru kävi treenaamassa putkea, joka on selvästi jo nyt sen lempparijuttu !
Nyt viikonloppuna meillä oli vieraita, joten paljon mitään en ehtinyt koirien kanssa tekemään. Hildan kanssa tehtiin sisätiloissa kaukoja, i-m, m-i vaihdoilla ja sujui jopa ihan hyvin. Aiemmin olen käyttänyt takapalkkaa ettei hiissaa mutta nyt palkkailin huvikseen kädestä nameilla, eikä hiissannut. Kilttiä.
Kapulaakin vähän naksuttelin, kantaa jo muutaman askeleen minun vierellä. Minua kohti ei vielä kanna ainakaan täysikokoista kapulaa, lyijykynää ehkä vähäsen :D
Dinon kanssa naksuiltiin maahanmenoa, paikallaistumista, perusasentoa ja vähän vauvaseuruuta. Dino on innokas, mutta melko pehmeä edelleen Hildaan verrattuna.
Lauantaina Oulussa kävi se Iltasanomien paljon mainostama myrsky, mutta tein silti molemmille tytöille pienen sorsatreenin ulkona.
Hilda noutaa ja palauttaa reippaasti, eikä juuri mäklää siipeä. Myös etsiminen ilman heittoa onnistuu sujuvasti, mutta silloin meinaa vietti nousta liikaa ja mäkläily alkaa. Käskystä kuitenkin lopettaa höpöilyn ja palauttaa mukavasti.
Dino sai kantaa ja noutaa läheltä, kaikki ok. Irrottaminen pitää opettaa käskynä, mielellään leikkisi siivellä kanssani. Kiltti pentu ja nenä toimi tuulesta huolimatta.
Lauantaina illalla kävin vielä Hennan kaverina trimmaamassa brokenturkkisen Nalan melko nakuksi. Kunnollista kuvaa tyypistä ei trimmin jälkeen ole, mutta naamakarvat vietiin melko tehokkaasti;
Tänään sunnuntaina käytiin metsälenkillä Hennan ja Ilen lauman kanssa, eli mukana oli Hildan ja Dinon lisäksi Nemo ja Nala. Muutama kuva saatiin otettua hämärästä huolimatta ja Nalasta ei ole kuvaa, koska se painui koko lenkin ajaksi kauemmas metsään ilmeisesti riistan perässä.
Tulevan viikon suunnitelmissa on sitten agilityä Nalan, Hildan ja Dinon kanssa, sekä tokotreenit omalle ryhmälle.
ps. Tässä mielipiteeni tämän bloggerin suhteen

0 kommenttia:
Lähetä kommentti