11. tammikuuta 2012

Rimakauhua ja rakkautta

Hilda on pitänyt muutaman viikon lomaa kaikesta paitsi sohvalla nukkumisesta ja pikkulenkkeilystä, kun liukkaat kelit pistivät neidin toisen takajalan ja lanneselän todelliseen jumiin. Pari viikkoa sitten oltiin siinä pisteessä, että kävellessään Hilda ei nostellut takajalkojaan ollenkaan. Kaikeksi onneksemme kuitenkin Emppu pääsi hieromaan Hildan viimeviikon perjantaina, jolloin saattiin jumit auki. Niitä löytyi selän lisäksi mm. vasemmasta lavasta ja oikeasta takajalasta, sekä niskasta. Hieronnan jälkeen Hilda otti muutaman päivän lepoa ja tänään palattiin takaisin agilitytreeneihin.
Hilda teki treeninsä kuitenkin medikokoisena ja rimat olivat 45cm. Intoa elukassa kyllä olisi ja tahtoisin jo kisaamaan sen kanssa, mutta ensin pitää kuitenkin vielä huoltaa lihaksia ja seurailla hyppytyyliä treeneissä.
Tässä hieman videomatskua tältä päivältä; (ja niin tosiaan, pöytää ei olekaan varmaan vuoteen ollut missään treeneissä, joten se oli unohtunut koiralta täysin. muutamat lentsikat otettiin.) Ja anteeksi kännykkälaatu, menkää meidän youtube-kanavalle jos haluatte ne paremmat versiot !




Myös Dino oli mukana treeneissä, tälläkertaa ihan agistelemassa. Pentu on reipas ja tottelevainen, mutta kiljuu ja haukkuu kun pitää odottaa boksissa. Hyvähän se on että on intoa tekemään esteille, mutta pitäisi sen oppia odottamaan sievästi. Huomiotta jättäminen lienee alkuun paras ja pehmein keino vaientaa neidin itkukohtauksia, sillä ainakin tänään hiljeni melko hyvin pienen odottelun jälkeen. 

Dino teki putkea, mutkaputkea, keppien aloitusväliä naksuttelin ja keinun kontaktilla käytiin myös. Mitään erityistä huomiota ei ole, neito toimii sekä namilla että lelulla. Namilla on vähän kiinni minun käsissä, joten ensikerralla aletaan tekemään sitten ainakin putkia namilautasella, niin saadaan huomio pois käsistä. Tässä muutama video:







Loput videot löytyy youtube-kanavalta !

Ja niin, loppuun vielä tämä älykäs kuva Hildasta; 


Siitä vain miettimään miten tämä on mahdollista.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti